tiistai 5. tammikuuta 2016

Leikkiä valolla

Pitkin syksyä olen kameran kanssa valomaalausta tutkiskellut. Samalla miettinyt kuvia, joissa ei ole yhtään tarkkaa kohtaa. Kuin olisivat maalattuja. Epäselviä ajatuksia. Hajatelmia. Unia. Painajaisia ja haaveita. Näkymiä, kun silmät eivät enää jaksa nähdä. 

Tässä olis ensimmäiset jotenkin onnistuneet otokset, joissa nuo pohdiskelut ovat toteutuneet jo vähän sinnepäin. Värejä korjailtu, mutta muuten kameralla tehtyjä. Eihän nämä nyt valomaalauksen kriteereitä ehkä täytä... kun ovat maalattu vallitsevalla valolla... ja kameraa liikutellen... valoa kuitenkin miettien... mutta löytyyhän näistä noita valomaalauksen elementtejä. Eikö niin? Valonheijastumia. Valoheijastumista. 

On muuten aika vaikeaa saada kamera liikkumaan niin, että kuvasta tulisi halutun kaltainen. Tai edes sinnepäin. Jos kymmenestä kuvasta yksi onnistuu näin, niin hyvä. Tosin tässäkin kyllä kehittyy näkemään mikä kohde ja valo toimii. Ja kuinka sitä kameraa olisi liikuteltava. Ja milloin ja mihin tarkennettava... Niin. Nämäkin kuvat on pitänyt tarkentaa, vaikka sitä tarkkaa pistettä ei nyt sitten olekkaan näkyvissä.








sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Hämärää valoa ja pakkaslunta






Pieni retki lähimetsään ja Hanhilammelle tuotti kasan kuvia. Varsinaisesti työnalla oli tutkiskella valomaalausta kameralla, mutta tuli sitten otettua muutama muukin kuva. Valokin rupes jo loppumaan ja kylmä hiipimään takin alle.

Mutta mitäs sitä kipakassa pakkasessa kuvaatessa tarvii? No tietysti lämpimät lapaset, jotka sujauttaa kuvaamisen välissä sormikkaiden päälle lämmittämään. Nämä lapaset on neulottu Pirtin kehräämön hahtuvalangan jämistä, jotka ovat jo hyvänaikaa lankalaatikossa pyörineet. Lapaset ovat vanuttuneet muutaman lakanapyykin verran pesukoneessa ja ovat nyt paksua huopaa. Lämpöset ovat. Tänään kuvausreissulla meinasivat hävitä, kun maastoutuivat niin täydellisesti kuusimetsän pohjalle. Juurien, sammalien ja neulasten keskelle.





lauantai 2. tammikuuta 2016

Pitkän prosessin tulos...

...tämä minun suosikki villatakkini. Neuloin sen Pirtin kehräämön 2-säikeisestä 2-laatuisesta karstalangasta kaksinkertaisena.  Pitkän tästä neuleprojektista teki se, että tämä takki onnistui vasta neljännellä neulomisella. Kokeilin kaikenlaisia ideoita, mutta ne vaan eivät tuntuneet valmiina toimivilta. Lopulta tämä hyvin yksinkertainen pääntieltä helmaan yhtenä kappaleena neulottu malli oli toimivin, kuten yksinkertaiset ideat yleensä minulla tuppaa olemaan. Malli siis omani... ei ohjeita, kun en niitä jaksa kirjoitella :)



Takin juju on tuo hieman sivuun siirretty nappilista. Tähänkin takkiin löytyi aivan täydelliset "emaloidut" kookosnapit. Samanlaisia nappeja käytin jo 13 napin takissa. Nämä vihreät napit vain ovat niin suuret, että päätin välttää suuret napinlävet ja laittaa napit valeeseen. Toimiva ratkaisu!

Takki on aikasta paksu, onhan se nelisäikeistä lankaa. Ehkä vielä aavistuksen vanuttunut, kun viimeistelin sen konepesulla. Langan liukukehrätyt värit sekoittuvat mielestäni kivasti ja kakkoslaatuinen kertaus vaan kertautuu, kun langat on neulottu "väärään tahtiin" sekaisin. 

Tänään oli ihana aurinkoinen pakkaspäviä. Naapurin seinästä heijastui valo naulakossa roikkuneeseen villatakkiin. Se innoitti viimein kuvaamaan takin myös tänne. Viimein on koko prosessi valmis tämän neuleen osalalta ja syksyn kestänyt hiljaiselo täällä blogissa katkastu!